perjantai 15. tammikuuta 2010

Kun toveri jätettiin

SDP piti puoluehallituksen kokouksen, mutta tällä kerralla läsnä ei ollut enää tovereita, oli vain hyviä ystäviä ja kuulijoita.
Puheiden kärkenä oli hallituksen yleinen epäonnistuminen, pääosassa talouden hallinta aikana jolloin inflaatio oli kuitenkin jäänyt nollaan ja Jutta U:n esitys velan kasvattamiseksi oli tyrmätty. Sellon murhat sysättiin hallituksen kontolle samoin lumelääkärien toiminta.

Jotain hyvääkin on tapahtunut sillä talvi lähestyy helmikuun alussa olevaa päivää, jolloin talven selkä taittuu ja mennään hyvää vauhtia kohti uutta kevättä ja kesää. Viikko on edennyt säiden puolesta pienessä pakkasessa, mutta aikaisemman kylmän jakson jälkeen se tuntui pelkästään mukavalta.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Pakkaset lauhtumassa

Tammikuun ensimmäinen pakkasviikko alkaa olla takana. Joulun alla alkaneet pakkaset jatkuivat keskeytyksettä tähän päivään asti aiheuttaen Suomessa ongelmia etenkin raideliikenteelle. Keski-Euroopassa pakkanen ja lumentulosta aiheutuneet ongelmat ravistelivat koko yhteiskuntaa.
Pörssi on jatkanut vankistumistaan, tosin päivittäin siellä on käyty varsinkin jälkikaupassa melkoisia myräköitä myyjien kotiuttaessa voittojaan. Maailamntalouden vankistuessa on Suomen talous seurannut samaa trendiä ja marraskuun tuotanto- ja vientiluvut kasvoivat lokakuusta 0,5%. Ei paljoa mutta suunta on hyvä.
Keskustapuolueessa on käynnissä puheenjohtajakilvan ensimmäinen näytös, jossa esiintyjät joko kieltäytyvät tehtävästä tai ovat käytettävisssä tietyin ehdoin. Samalla puheet presidentin roolista ja valtaoikeuksista lisääntyvät.

Itse en voi hyväksyä sitä, että presidentti voi toimia olematta siitä vastuussa kenellekään, saati raportoida valtioneuvostolle käymistään neuvotteluista. Nykyinen käytäntö antaa edelleen presidentille mahdollisuuden käydä kahdenvälisiä keskusteluja ulkomaiden päättäjien kanssa ilman, että valtioneuvoston jäsen on läsnä.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäinen viikko kohta pulkassa

Pörssi pakitti odotusteni mukaisesti maanantain rallin jälkeen tiistaina suurimpien rahastotoimijoiden kotiuttaessa maanantain nousun.
Iloinen asia oli Talvivaara Kaivosyhtiön puhkaistessa €4,50 tason tiistaina päätyen e4,40 kurssiin päivän lopuksi.

Kurssi seuraa maailman markkinatilannetta ja valuuttakurssien muutoksia hyvin tarkkaan.

Heinäkuun osavuosikatsauksen aikoihin yhtiön kurssi heiluu €5,00 ja €6,00 välillä, mahdollisuudet sen kallistumiseen edelleen ja todennäköiseen splittiin ennen vuoden loppua kasvavat samanaikaisesti.

Pakkaset jatkuvat ennusteiden mukaan ainakin tammikuun loppuun. Tästä on ollut hyötynä se, että polkupyöräilijöiden määrä väheni tuntuvasti jalkakäytävillä ja pelottelemasta autoilijoita.

Jyväskylässä tehtiin kostea investointipäätös kaupungin aloittaessa vesipuiston rakentamisen Laajavuoren tyhjälle parkkipaikalle.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Pörssi ravakkaan laukkaan vuoden aluksi

Kävi jälleen kerran kuten aikaisempina vuosina: Pörssi kiirehtii viikon joululoman jälkeen yli 6600 pisteeseen. Tosin viikon loppupuolella se myös pakittaa ainakin puolet tuosta noususta, mutta hyvä näin.
Kotitaloudet ovat uutisten mukaan siirtämässä säästöjään osakkeisiin. Se vahvistaa osaltaan suomalaista teollisuutta ja niiden kykyä työllistää.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Tilinpäätös kuluneesta vuodesta

Elokuun alun ja kesäväsymyksen jälkeen tuli nopeasti vastaan uusi vuosi, jolloin on aika summata yhteen edellisen vuoden tapahtumat ja kääntää katse koti uutta vuotta.

Politiikan kenttä kävi lävitse kesän vaalirahakohun, syksyn lautakasajupakan ja ilmastonmuutosintiaanien skandaalimaisen huijausyrityksen, mikä lopulta tuli esiin ja julkisuuteen.

Kesällä vahvistuneet talouselämän indikaattorit saivat vuoden viimeisellä neljänneksellä lisää positiivista virtaa ja vuoden lopulla kotitaloudet sijoittivat jo innokkaasti osakkeisiin. Tammikuun puolessavälin saamme lukea viimeisen kolmen kuukauden talousluvut ja samalla tulee yhtiöiden arviot tulevasta osingosta. Osinkovuosi tullee olemaan kohtalaisen vaisu, sillä eritoten vienti ja rakennussektori takkusivat pahasti koko vuoden.

Olen iloinen hallituksen elvytyspolitiikasta ja sen oikea-aikaisista toimenpiteistä taantuman iskettyä Suomeen kaikkien analyytikkojen arvioita kovemmin.

Vuoden lopulla alkoivat kunnon pakkaset ja nyt tammikuun 20. päivänä mitattiin yli 30 asteen lukemia eri puolilla maata. Päivä on jo Jyväskylässäkin pidentynyt yli 20 minuuttia ja pitenee n. 20 minuutia viikossa aina helmikuun alkuun, jolloin varsinainen rivakka pidentyminen alkaa.

maanantai 17. elokuuta 2009

Maanantaina 17. elokuuta 2009

Aamuissa on jo syksyn tuoksua. Pihlanjanmarjat punertavat varsin aurinkoisen sekä lämpöisen kesän jälkeen ja naapurit palailevat perhe kerrallaan kesämökeiltään.

Loppukevään ja alkukesän keskustelupalstojen kestosuosikki, lama, lama, lama on hitaasti vaihtunut konkreetisempiin aiheisiin kuten: Kenellä on oikeus poimia marjoja ja sieniä metsistä?

Vaikuttaa vahvasti siltä, että tässä demokratiassa oma suu kateudella höystettynä on sittenkin lähempänä kuin yhteinen hyvä. Sinänsä asiassa ei ole mitään uutta, sillä näinhän se tässä maassa on aina ollut ja tulee vielä pitkään olemaan.

Talouden kasvuodotukset ovat entisestään vahvistuneet. Pankkien lainakorot ovat alhaisia, mistä seurauksena on asuntokaupan ja kunnnostustöiden vilkastuminen. Yhtiöiden vuotuisessa suunnittelukierrossa päästään tilanteeseen, missä ensi vuoden uudet hankkeet nuijitaan päätetyiksi ja samanaikaisesti aloitetaan seuraavan vuoden budjettien valmistelut sekä julkistetaan kuluneen kolmannen neljänneksen taloustietoja, joista voi melkoisella varmuudella ennakoida koko vuoden tulosta.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Heinäpoutia odotellessa

05.07.2009. Aamu avautui jälleen koleana heikon luoteistuulen tudessa samalla terveisiään Lofoottien suunnalta sateen muodossa.
Keskustelupalstalla kinataan uskonasioiden lisäksi maidon tuotantotuista, joista ei myöskään yksimielisyyteen päästä.
Maassa nähdään puolustusvoimien taholta ja Kaskealan suulla tarve vähentää osastojen määrää kahdella. Keuruun pioneeripataljoon on yksi listalle jälleen päässeistä. Armeijan yksikön lähtö Keuruulta merkitsisi tälle taantuvalle Keski-Suomen suunnalle samalla vakavaa taloudellista menetystä työpaikkojen vähetessä.
Seppo Kääriäinen spekuloi seuraavan hallituksen kokoonpanosta ja huomauttaa Kokoomusta liian aikaisesta pelin avauksesta, huolimatta siitä, että kyseessä tulevat olemaan pääministerivaalit, Kepun ja SDP:n etsiessä omaa linjaansa ja spekuloidessa seuraavan puheenjohtajansa nimellä.