Keskiviikkona 22. huhtikuuta 2009
Venäjän presidentti Medvedev palasi eilen takaisin Moskovaan "kaasunmyyntimatkaltaan". Dimi lobbaili kovasti Suomenlahden kautta Saksaan kulkevaa kaasuputkihanketta, jossa myös Paavo Lipponen on mukana. Samalla tuli kuvaan turvatakuut energiamyyntisopimuksille - joopa, joo.
Tämän olen kuullut ennenkin. Asia vain on niin, että takuu kaasun toimituksista loppuu juuri sinä päivänä, kun veli-venäläinen katsoo parhaaksi niin tehdä ja sulkea hanan, oli siellä mitä sopimuksia hyvänsä, ne ovat vain paperia.
Kotimaassa on huomattu, että ammattiliitot ovat tukeneet vuosittain rahallisesti SDP:tä ja Vasemmistoliittoa, liiton jäsenten tietämättä ja jäsenten jäsenmaksuilla.
Voi, voi, ei kai jäsenet nyt niin tyhmiä saata olla, tai saattaahan ne olla sittenkin.
Kevään eteneminen junnaa paikallaan, osotan ensimmäistä lämmintä sadetta, mikä nostaisi madot nurmikoiden pintaan linnuille nokittaviksi, aukaisisi silmut puissa ja pensaissa: käytännössä räjäyttäisi luonnon vihreyteen.
Pörssi jatkaa hiljaista nousuaan ja minä valmistaudun veroilmoituksen korjaukseen, mutta nyt lähden syömään, sillä nyt on menossa nuukuusviikko.
Terveisin, Jyrki
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Lauantaina 18. huhtikuuta 2009
Eilisen epävakaisen päivän jälkeen olemme jälleen normaalissa kevätrytmissä ja aurinkoisessa aamussa.
Jyväskylässä toivutaan eilisestä JyP-karkeloista ja vietetään Keski-Suomen päivää. Näyttääkin siltä, että tässä kaupungissa siirrytään juhlasta toiseen.
Pörssi rauhoittui hieman perjantaina, mutta ihme ja kumma, että lyhyen pelaajat eivät olleet rahastamassa pikavoittoja!

torstai 16. huhtikuuta 2009
Torstaina 16. huhtikuuta
Aamu alkaa jälleen aurinkoisena, mikä viittaa siihen, että tänään auringon lämpöön heräävä luonto ottaa aimo harppauksen kohti kesää ! Aamulla myös viisi laulujoutsenta tuli komeasti kaupungin yli lentäen kaakosta päin ja jatkoivat lentoaan luodetta kohti, eli Perämeren suuntaan.
Nokia julkistaa tänään tuloksensa ensimmäisiltä kolmelta kuukaudelta.
Odotettavissa on heikko tulos verrattuna viimevuotiseen vastaavaan ajanjaksoon. Nokian kurssi naksahtaa hetkeksi alaspäin pörssissä ja painollaan vie indeksin myös laskuun. Osakkeen arvo laski eilen jo hieman, kun hätäisimmät lähtivät markkinoille myymään lelupapereitaan.
Mutta ihme ja kumma, pörssi suorastaan repesi Nokian ilmoitettua tappiollisesta tuloksestaan - ensimmäinen sitten vuoden 1983- ja yhtiön kurssi nousi yli 9%.
Samalla yhtiön lelupaperi veti koko pörssin ravakkaan nousuun, vaikka sijoittajat olivat jo siirtelemässä rahojaan sijoitusrahastoihin. Niiden suosio taasen on laskenut.
Nokia pörssissä tuo korostunutta hektisyyttä sahausliikkeisiin, jossain vaiheessa on varmasti syytä pohtia Nokialle omaa pörssiään. Muut osakkeet sahailivat normaalia rataansa, mikä enteilee sitä, että kohta ne vaipuvat kesähorrokseensa.
Valmistautukaa viikonloppuun huolella, Jyrki

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Keskiviikkona 15. huhtikuuta 2009
Eilen illalla paikallinen JyP varmisti jääkiekossa seurahistoriansa ensimmäisen Liigamestaruuden. Onnittelut JYPILLE, seuran pelaajille, sen toimihenkilöille ja kaikille niille, jotka ovat olleet mukana tässä työssä tavalla tai toisella.
Kreikkalainen suuresti arvostamani filosofi Platon sanoi kerran, että on helppo tehdä päätös. On vielä helppoa aloittaa sen toteuttaminen, mutta mitään ansaitsemisen arvoista ei koskaan saa aikaiseksi ilman kyyneleitä. Näin on ollut JyP:inkin kanssa, sillä sen tie on ollut pitkä, kivinen ja ylämäkiä täynnä.
Kevät jatkaa hiljaista tuloaan ja yllätti tänään aurinkoisella aamulla. Itse olen siirtynyt varsinaiseen kesäkauteen syömällä ensimmäisen jäätelötikun.
Kuulin jälleen huhuja västäräkeistä, mutta nähnyt niitä en itse ole. Illalla n. 40 hanhea lensi komeassa aurassa kohti koillista kevyen lounaistuulen saattelemana hyvässä korkeapaineessa. Hyvää matkaa toiminä toivottelin ja seurasin lentoa parvekkeeltani.
Pörssi jatkaa hiljaista nousuaan, viestit Yhdysvalloista ja Kiinasta ovat varovaisen positiivisia.
Olkaapa kunnolla voitonhuumasta huolimatta, Jyrki

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Pääsiäissunnuntaina 12. huhtikuuta 2009
Aamulla viiden aikaan Paviljongin lämpömittari näytti +1 astetta, joten lämpöasteiden puolella on jälleen menty koko yö ! Taivas on tosin teräksen harmaa, pilvet ylhäällä, mutta auringon lämpö ei ole ehtinyt hajoittaa niitä vielä erillisiksi cumulus muodostumiksi. Odotetaan iltapäivään niin tilanne on muuttunut siltä osin myös.
Keskustelupalstalla uusi aihe koirille näemmä jätetyistä jauhelihakappaleista herättää enemmän mielipiteitä kuin lasinsirut pakasteissa. Toisaalta mielipiteitä on yhtä paljon kuin koiria laduilla keskusteluissa.
T. Halonen ottaa kantaa Suomen esiintymiseen EU asioissa nk. kahden lautasen politiikka, mikä on herättänyt kummastusta. Suomelta on pyydetty kannnanottoa ja puhetta pankkikriisinsä hoidosta 90-luvulla, Halonen halusi puhua Afganistanin naisista samanaikaisesti. Tästä johtuen Suomi ei saanut yhtään puheenvuoroa.
Toivottavasti jokaisen luona on pääsiäspupu käynyt niin, että suut ovat täynnä suklaata.
Jyrki

lauantai 11. huhtikuuta 2009
"lankalauantaina" 11. huhtikuuta 2009
Paistelin toissapäivänä uuden joulukinkun viikonlopuksi. Tämä siksi, että kauppiaani halusi päästä eroon pakasteessa olevista kinkuista ja myi jäljellä olevat alle €2,00 /kilo.
Kyllä se vain minulle kelpasi, hyvä liha ja tuohon hintaan !
Sunnuntaiksi on luvassa n. 10 - 15 asteen keväthelteitä ja auringonpaistetta, mikä näin talven jälkeen on jo pitkään odotettua vaihtelua.
Peipot ovat yleistyneet koivujen oksilla lauluineen, Jyväsjärven rannoilla on lokkien laumoja. Muutomatkalla olevia kurkia näkyy tavan takaa ja uskoisin, että ensimmäinen västäräkki saapuu ensi viikolla keikuttelemaan nurmikolle pyrstöään.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Sunnuntaina 5. huhtikuuta 2009
Termisen kevään alkupiste on ohitettu ja uusi kasvukausi samalla alkanut.
Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi nollan yläpuolella !
Varjoisilla paikoilla sinnittelevät lumien viimeiset jäämät saavat kyytiä ja alkukesän varmimmat merkit, eli koloistaan ilmestyvät koiranjätöksiä, tupakantumppeja ja polkupyöräilijöitä karsastavat iki-ihanat kovaääniset kanssaeläjät ovat palanneet elämään toreille ja turuille kuin korvasienet hakkuuaukeille.
Pörssissä viime viikko jatkoi siitä mihin edellinen päätyi: n. kolmessa viikossa yhteenlaskettu nousu on ollut n.25%. Kaikki tämä enteilee talouden virkistymistä kolmannella kvartaalilla kesän loppua kohden ja alkusyksystä.
Muistakaa se, mitä kirjoitin jo maaliskuun 20. päivä ja eläkää toistenne kanssa siivosti.

perjantai 3. huhtikuuta 2009
Torstaina 3. huhtikuuta 2009
Aprillipäivä oli ja meni. G-20 maiden kokous sai keskeisten pörssien kurssit iloiseen laukkaan. Maat päättivät satojen miljardien eurojen elvytyspaketista talouteen sulassa sovussa!
Helsingin OMX-kurssi nousi hieman yli 6% ja puhkaisi maagisen 4900 pisteen rajan jääden lopulta 4009 pisteeseeen. "Härkä-markkinat" ( bull markets ) ovat jälleen täällä.
Viimeisten kahden viikon aikana Helsingin OMX indeksi on noussut yli 20% ja nousua siivittää edelleen tiedot Ydysvaltain osakefutuurien jatkuva ja vahva nousu.
Ensimmmäiset krookukset ovat ilmestyneet talojen seinustoille kukkimaan. Lisäksi Jyväsjärven rannalla Tourujoen suuaukon sulassa on jo muutomatkalta palannut harmaalokkiparvi. Yöt ovat olleet jatkuvasti lämpöasteiden puolella ja lumet ovat kadonneet, tai parmminkin haihtuneet silmissä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)