Helle loppui samoin kuin oli alkanutkin. Ukkoskuurot kastelivat maanpinnan ja nurmikot lintujen lihakaupaksi, miltä näemmä on mukava nokkia proteiinia jatkuvasti nälkäisille poikasille.
Pörssi aukesi suuntaa hakien ja varovaisilla ostoilla maltillisiin tarjouksiin.
Lähden ostamaan kalastajan kaupasta siimaa virvelin kelaan. Mielessä on maksimiltaan n. 0,20 millimetrinen tuote, jolla haspelin kelan täytän.
Olkaahan kunnolla ja älkää tapelko.
maanantai 29. kesäkuuta 2009
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
Arhinmäki helteellä vassareiden johtoon
Paavo A. valittiin eilen helteisen viikon päätteeksi "vassareiden" johtoon. Paavolla on hieno työelämän kokemus Helsingin kaupungin puisto-osaston kausityöntekijänä.
Harava käsissä on hän rapsutellu vihrän nurmikon niskaa ja keräillyt kuivuneita lehtiä sekä roskia. Samalla strategialla hän aikoo edetäkin ja rapsutella vihreistä irtoaääniä vassareiden laariin. Aika näyttää kuinka käy, sillä epäilen paon kannattajista olevan yhtä suuren samanaikaisesti.
Pörssissä viikko päättyi hienoon nousuun kaikilla merkittävillä osakkeilla. Maanantaina on odotettavissa pieni rekyylipäivä, mutta se kuuluu tähän elämään.
Lämpötilat lähentelevät 30 astetta, ja aurinko paistelee kirkkaalta taivaalta. Huh hellettä.

tiistai 23. kesäkuuta 2009
Vaalirahajupakka
Se, että Matti V:n ajatukset ja ideat ovat takussa ja soffalla, sananmukaisesti - ideaparkissa, juontaa juurensa kaikkien puolueiden, liittojen ja talouselämän läheisestä toiminnasta alueelliseen ja kansalaisia hyväilevään toimintaan.
lauantai 20. kesäkuuta 2009
Juhannus Suomessa
Lauantaina 20. kesäkuuta. Juhannus alkaa olla paremmalla puolella. Kesän juhlaa on vietetty osin sateisessa säässä ja n. 15 - 17 asteen lämmössä.
Vainajia tuli vesillä vain kolme, mutta maantiet ja liikenne yleensä näyttävät kirivän tasoihin, suoranaisten tappojen jäädessä selvästi taakse. Tappoja on uutisoitu ainoastaan yksi, sekin naisen tekemänä. Johtopäätöksenä voi vain sanoa, että samalla kun suomalaisten uintitaito on lisääntynyt, ajotaito on heikentynyt ja naisten julmuus kasvanut.
Ministerineuvosto on hyväksynyt uuden mediamaksun ja vie lakiesityksen eduskuntaan. Seuraavaksi harkitaan varmastikin talouskohtaista alko-, veikkaus- ja rautatiemaksua, riippumatta siitä käyttäkö yhtiöiden tuotteita tai palveluja.
Jäin tämän lakiehdotuksen osalta miettimään sitä, että pitäisikö osakeyhtiön rakennetta ja tuotteita miettiä ensin, ennen kuin yhtiön kustannusvastuu siirretään yksityisille talouksille.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Kylmästä viikosta takaisin lämpimään
Viime viikko oli pörssissä laskujohteinen ja suuntaa hakeva aina perjantaihin saakka. Tämä viikko on alkanut rivakalla kaikkien toimialojen nousulla. Tämä puolestaan johtuu jatkuvista myönteisistä viesteistä Yhdysvalloista, Aasiasta sekä Euroopasta.
Seurauksena tästä keskeisten raaka-aineiden: Öljyn, nikkelin, sinkin jne.. hinnat ovat kohonneet selvästi.
Suomenpankin E. Liikanen näki haastattelussa vain myönteistä taloudessa ja sen suunnassa. Tietysti kolikon kääntöpuolella on verojen kiristyminen valtion halutessa omansa takaisin. Pankkikorkojen nousu, mikä on monelle asuntovelalliselle yllätys.
Kesän kylmimmän viikon jälkeen maassa on palattu jälleen normilämpötiloihin, mikä ennustelee lämmintä ja aurinkoista juhannusta ja heinäkuuta.
vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen eroaa tehtävästään puolueen menetettyä kannatustaan Eurovaaleissa. Liiton sanoma on vanha ja kulunut, eikä sytytä aatteen paloa nykynuorisossa.

torstai 4. kesäkuuta 2009
Tästä päästä
Venäjän pääministeri Putin tuli eilen käymään Suomen nukkumatin ja päätiemestarin luona iltapäivätsajulla. Putin osoitti keskustelujen merkityksen heti alkuunsa myöhästymällä tapaamisajasta tunnin.
Putinin "put in" keskusteluihin oli Venäjän tahto käyttää Suomen talousvesiä kaasun vientikaupassa ja Suomen satamia sekä rautateitä tuontikaupassa.
Seuraavaksi tulee vaade käyttää Porkkalan aluetta kaasuputken huoltoon.
WTO:n vastaiset ja molempien maiden teollisuutta jo merkittävästi haitanneet puutullit siirrettiin syksyn neuvotteluihin.
Putin teki selväksi myös sen, että hän ei tiedä ministeriöidensä lähettämistä nooteista mitään, sillä oli kuullut Anton-pojasta vasta lentokoneessa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)