maanantai 23. maaliskuuta 2009

Maanantaina 23. maaliskuuta.
Uusi työviikko alkamassa, mutta onneksi on tilinpäätös lopultakin nipussa, joten siihen ei tarvitse enää palata.
Lauantainen pilkkiretki päättyi alkuinnokkuuden jälkeen mahalaskuun - kellään viidestä äijästä ei kala käynyt edes nykäisemässä pilkkiä. Kalat olivat päättäneet olla muilla rannoilla, vika ei voi olla miehissä, ei moninaisissa pilkeissä, ei myöskään tarjotuissa elävissä surviaisen toukissa. Vika on kaloissa ja niiden jääräpäisyydessä!
Paikkakunnan lehti julkaisi mielipidekirjoituksen, missä lapsen äiti valitti koulun liikuntatuntien vähyyttä ja tarjosi ratkaisunaan niiden lisäämistä ja monipuolistamista.

Mihin on kadonnut vanhempien ohjaava vastuu viedä lapsensa liikunnan pariin, jota tarjoavat kymmenet liikunta- ja urheiluseurat ?

Kaikkea vastuuta ei voi sälyttää yhteiskunnalle, jos Marko Ronaldo Petteri ei pärjää lentopallon tai sählyn pelaamisessa. Äidin olisi puolisonsa kanssa syytä katsoa peiliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti