Perjantaina 20. Maaliskuuta
Virkeänä tarkastelin aamun lehtiä aamukahvini kanssa, radion tuottaessa samalla uutisvälähdyksiään taustalle olohuoneeseen.
Huomasin odottavani innokkaasti tulevaa viikonloppua ja kevään ensimmäistä pilkkireissua. Ostin jo eilen uuden halvan vavan, siimaa ja muutaman pilkin, joiden uskon kelpaavan ahvenille. Jos näin ei käy, on mahdollisuutena aina vielä kiertää palatessa torin kalakauppiaan kautta !
Tänään täytynee käydä vielä kalastusliikkeessä ja ostaa siimalukkoja, sekä jo vuosia haluamani uusi metsästystakki !
Talouslehdet kertovat EU tasolla lähentelevästä yhteisymmärryksestä talouskriisin hoidossa. Suomi on poliittisen johdon edustuksella ollut tässä toiminnassa näkyvästi mukana. Hyvä Suomi !
Pörssissä finanssilaitokset ovat piristäneet koko pörssiä ja sen vaihtoa. Muutosta vastaavaan on ollut myös globaalisti. Nyt kuvaan astuvat pikavoittojen hakijat, eli nämä yhden, kahden päivän pelurit, jotka heiluttelevat kursseja hieman. Kaikenkaikkiaan talous kääntyy taasen kasvu-uralle, mikä on meille kaikille vain eduksi.
Tänään on kevätpäivän tasaus ja talven pakkaset ovat muisto vain. Kevät on hienointa aikaa, mitä on ilo seurata, Suomessa. i sen sijaan, kyllä minä rakastan kunnon syysmyrskyjäkin ja talven pakkasia.
Lähden kaupoille, joten olkaahan kunnolla ja siivosti,
Terveisin, Jyrki
perjantai 20. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti